Tänään vietetään perinteistä Suomalaisen työn liitto järjestämää Osta työtä Suomeen – päivää. Jokainen voi omilla valinnoillaan tukea laadukasta suomalaista työtä etenkin haastavina aikoina. CEF kantaa ylpeänä Avainlippu-tunnusta vahvana sekä laadukkaana kotimaisena toimijana valmistamalla kaikki tuotteensa Savonlinnan tehtaalla 40 hengen voimin ja 30 vuoden kokemuksella. CEF:n päivittäisessä toiminnassa suosimme kotimaisia sekä paikallisia yhteistyökumppaneita.
Tämä päivä muistuttaa meitä siitä kuinka tärkeää on hankintoja miettiessä muistaa kotimaisuus. Osta työtä Suomeen -päivään voi helposti osallistua ostamalla kotimaisia tuotteita ja palveluita.
Haluamme lämpimästi kiittää yhteistyökumppaneitamme ja asiakkaitamme kotimaista kasvua tukevasta yhteistyöstä menneinä vuosina sekä tulevaisuudessakin. Pienillä panostuksilla ja valinnoilla me kaikki voimme tehdä hyvää suomalaiselle hyvinvoinnille ja osaamiselle.