Suoraan sisältöön

Jatkuvaa ammattitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä

Ammattiopisto Samiedu ja Sami-Palvelut Oy aloittivat kuluvana talvena jo kolmannen kerran kansainvälisen hitsausneuvojan (IWS) koulutuksen. Kyseinen koulutus on saanut hyvää palautetta talousalueen konepajoilta. Sen sisältö on laadittu kansainvälisesti, ja sitä päivitetään vuosittain vastaamaan hitsaavien yrityksien haasteisiin. Koulutusluvat myöntää ja koulutusta valvoo Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys.

”Lähdimme koulutukseen mukaan, koska halusimme nostaa hitsaustietämystä talossamme ja tätä kautta tarjota ammattitaitoista hitsausta asiakkaillemme. Meillä oli alusta asti tavoitteena kouluttaa useita henkilöitä sekä hallista että toimistosta. Nyt koulutetut henkilöt (IWS) ovat luomassa yritykseemme ISO 3834-2 mukaista laatujärjestelmää. Uskomme että laatujärjestelmä on helpompi saada toimivaksi, kun usealla henkilöllä on olemassa vahvat lähtötiedot asiaan”, kertoo Control Express Finland Oy:n tuotantopäällikkö Henri Hiltunen.

Koulutus kestää 33 lähipäivää, ja se on jaettu neljään moduuliin:
1. Prosessit ja laitteet
2. Materiaalit ja niiden hitsattavuus
3. Hitsausliitosten suunnittelu
4. Tuotanto ja sovellukset.

Koulutuksessa esitellään alan laitevalmistajien viimeisintä kehitystyötä ja hyödynnetään monipuolisesti eri kouluttajien osaamista. Terävimpänä kärkenä Samiedun yhteistyökumppaneista voidaan mainita LUT hitsaustekniikan laboratorio. Vahvana elementtinä koulutuksessa ovat yritysvierailut. Harmillisesti niiden antia on tänä vuonna jouduttu rajoittamaan vallitsevien koronarajoitusten takia.

Merkittävä hyöty yritykselle

Control Express Finland Oy (CEF) suunnittelee ja valmistaa mekaniikka-alan ratkaisuja ohutlevystä. Yritys on hyödyntänyt paikkakunnalla järjestettyä IWS -koulutusta voimallisesti. Aikaisemille kursseille on osallistunut neljä henkilöä, ja nyt on jälleen kaksi henkilöä mukana koulutuksessa. Tuotantopäällikkö Hiltunen pohtii koulutuksen antia yrityksen näkökulmasta: ”IWS- koulutus antaa varsin laajan tietopaketin metallituotteiden valmistusteknisistä asioista. Pääpaino on luonnollisesti hitsauksessa mutta koulutuksen aikana opetellaan myös materiaalioppia sekä käsitellään hitsausta suunnittelun näkökulmasta. Lisäksi laadunvarmennus on iso kokonaisuus koulutuksessa.”

Hitsaustekniikka
Tuotantopäällikkö Henri Hiltunen ja IWS-koulutettava robottihitsausoperaattori Antti Koivu tutkivat LDX- materiaalin hitsautuvuutta MAG- robotilla.

 

Koulutus antaa hyvät valmiudet toimia esimerkiksi yrityksen hitsauskoordinaattorina. Teräsrakenteiden CE-merkintävaatimus edellyttää, että hitsaustoimintojen koordinointi on järjestetty asiaankuuluvalla tavalla. Tähän kuuluu muun muassa hitsaajien pätevöinti, hitsausohjeiden ylläpito, menetelmäkokeiden valvonta ja valmistuksen valvonta ja tarkastustoiminta. IWS-koulutuksesta on hyötyä myös käytännön hitsaajalle tai esimiehenä toimivalle. Kun uusia materiaaleja otetaan käyttöön, niiden hitsaaminen vaatii hitsaajalta vahvaa tietämystä hitsauksen suoritustekniikasta, lämmöntuonnista, lisäaineista ja prosessiparametreistä. Myös opetus-, neuvonta- ja myyntitehtävissä toimiville henkilöille IWS -koulutus antaa hyvät perustiedot.

”Yritysvierailut ovat myös hyviä koulutuksen tarjoamia mahdollisuuksia oppia uutta. Monesti varsinkin tuotannon henkilöstön on hankalaa päästä tutustumaan muihin yrityksiin. Koulutuksen kautta järjestetyissä vierailuissa pääsee näkemään hyvinkin erilaisia valmistusprosesseja ja opiskelija voi osaltaan miettiä, voisiko jostain seikoista olla hyötyä/helpotusta omaan arkityöhön”, toteaa Hiltunen.

IWS-Koulutus kehittyy

Näillä näkymin syksyllä 2022 aloitetaan Samiedulla neljäs IWS -kurssi. Suunnitteilla on, että osa teoriaopinnoista voitaisiin järjestää verkkokoulutuksena, jolloin työn ja opiskelun yhdistäminen olisi entistä jouhevampaa opiskelijoille. Luonnollisesti laite-esittelypäivät, käytännön harjoitukset ja tentit olisivat edelleen lähijaksojen antia. Koulutukseen voi hakeutua henkilö, joka on täyttänyt 22 vuotta, on suorittanut alan ammatillisen koulutuksen tai vähintään 6kk hitsauskurssin, ja hänellä on vähintään kolmen vuoden hitsaukseen liittyvä työkokemus. Vaihtoehtoisesti hakuehdot täyttyvät, jos henkilö on täyttänyt 22 vuotta, hän suorittanut toisen asteen tutkinnon, ja hänellä on neljän vuoden metallialan työkokemus.