Suoraan sisältöön

Arvoisat asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme,

vuosi 2022 on tulossa päätökseensä ja on tullut aika rauhoittua joulun viettoon. Vuosi on ollut täynnä tapahtumia, joita tuskin kukaan uskalsi ennakoida vuotta käynnistellessämme. Epävarmuus lienee jokseenkin oikea termi kuvaamaan kulunutta vuotta. Olemme joutuneet kaikki sopeutumaan muuttuneeseen ympäristöön eikä seuraavien päivien, viikkojen tai kuukausien tulevat tapahtumat ole olleet juuri mitenkään ennustettavissa.

CEF:lle vuosi 2022 on kuitenkin edustanut kasvun vuotta ja liikevaihtomme tuleekin kasvamaan tänä vuonna merkittävästi. Pitkäjänteinen yhtiön kehitystyö tuottaa tuloksia ja olemme pystyneet vastaamaan asiakkaiden kasvaneeseen kysyntään. Yksin emme olisi toki tähän pystyneet. Kattavan yhteistyöverkoston avulla pystyimme välttämään vuoden aikana pahat viivästykset toimituksissa. Myös rakentava ja avoin vuoropuhelu asiakkaiden kanssa on ollut menneenä vuonna entistä merkittävämmässä roolissa. Yhteistyön ansiosta vuosi on ollut onnistunut ja tästä haluankin suuresti kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme.

Ensi vuoden näkymät ovat hyvät, vaikka markkinoilla on yhä epävarmuutta monella tapaa. Uskon, että voimme onnistua rakentavan yhteistyön avulla myös vuonna 2023 saavuttamaan yhteiset päämäärämme. Yhtiönä jatkamme kokonaisvaltaista kehitystyötä ollen näin valmiita vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin ja kohti hyvää tulevaisuutta.

Hyvää, rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa sekä menestystä vuodelle 2023 toivottaen,

Teemu Vastamäki
Toimitusjohtaja